Elämme jännittäviä aikoja.

Tänään huomasin nimittäin odottavani kuumeisesti sitä hetkeä, että pääsisin koneen äärelle ja kirjoittamaan! Ilmeisesti asenneruuvi on kääntynyt / väännetty / survottu samaan asentoon tähtien kanssa, ja kuunkiertokin on oikea. Tästä on hyvä jatkaa!

Tämän päivän tarinointi on pitkälti kuviin painottunutta. Olen nimittäin ollut kirjaimellisesti töissä aamuhämärästä saakka, ja hetki pieni olisi vielä tarkoitus täällä päivystellä. Tähän päivään on tosin mahtunut paljon asioita, joista olla kiitollinen - niistä mainittakoon mm. tytön viulumatinea, kaunis auringonlasku sekä tämä ihana, sakea lumisade. Mutta - itse asiaan mars!

Pääsin avaamaan tämän päivän Langinkosken ihanissa maisemissa. Nyt kosken kuohuntaa tosin joutui hakemaan hieman kauempaa, sillä ensimmäisenä edessä avautuva koski oli jäässä. Tämä paikka on aina tavalla tai toisella ollut minusta hirmuisen rauhoittava ja kaunis - harmi vain, että aamutuuli oli sen verran pureva, etten ihan asumaan sentään tohtinut jäädä.

Meillä on Haminassa paljon kauniita, vanhoja rakennuksia - juuri niitä, joita itsekin tykkään käydä ihastelemassa. Porvoossa. Pitäisi kai muistaa, ettei aina tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan. Kaipa sitä vain niin helposti sivuuttaa ne kauniit asiat, joita ympärillään on (ja joita katselee joka päivä).

RUK:n päärakennus oli tänään saanut ylleen komean sinertävän värityksen. Kas kun tämän piti olla se päivä, kun Suomen suurimpaan lippusalkoon nostetaan maailman suurin Suomen lippu. Vaan eipä ollut. Juhlallisuudet järjestettiin joka tapauksessa, enkä mie ainakaan valita - kyllähän tuo jo ennestäänkin komea RUK:n päärakennus on entistäkin ehompi juhlavärityksessään!

Illan kruunasi myös eräs syyslukukauden odotetuimmista asioista - lapsella nimittäin oli syksyn viulumatinea. Ennätin töiden lomasta käydä kuuntelemassa lapsen kappaleen, sen jälkeen oli taas aika palata takaisin työmaalle.

Ja entäs sitten nyt? Nyt näyttäisi aika hiljaiselta. Tämän kun erehdyin ääneen sanomaan, niin taatusti kohta pääsee juoksemaan pää kolmantena jalkana... Yritin tätäkin postausta kirjoittaa neljä eri kertaa - vaan aina kun läppärin kansi aukesi, työt kutsuivat. Pitää varmaankin koputella puuta, nyt on nimittäin saanut kirjoittaa tähän saakka yhtä mittaa!

Josko sitä kohta sitten kotona saisi maistella vähän glögiä ja jatkaa joululahjojen paketointia...