Tätä tekstiä on ollut yllättävän vaikea saada alkuun. Millä tavalla näin suuresta ja merkityksellisestä päivästä muka voi edes kirjoittaa? Varsinkin, kun koko tekstin on tarkoitus suurimmaksi osaksi vain keskittyä meidän perheemme päivään? Onko oikeaa tapaa edes olemassakaan?

Ehkä on, ehkä ei.

Tänään halusin kuitenkin jakaa teille tunnelmia meidän itsenäisyyspäivän vietostamme. Juhlistimme itsenäisyyttä tälle vuodelle ensimmäistä kertaa jo eilen, ja tänään juhlat ovat jatkuneet varsin perinteisellä tavalla. Lasten itsenäisyysjuhlan jälkimainingeissa tosin on oltu - vielä löytyi tallelta karkkia ja valtioneuvoston vesipullokin.

Itsenäisyyspäivän aamua väritti ennenkaikkea vapaus. Minulla nimittäin oli vapaus nukkua juuri niin pitkään, kuin vain halusin! Ja minähän nukuin.

Joitakin hetkiä myöhemmin lippu liehui salossa ja virittelin itseni YLE:n kanaville. Juhlajumalanpalvelusta katsoessa oli kieltämättä aika mukava tunnistaa paikkoja eiliseltä - taisinpa jopa vähän naureskella, että tiedänpä ihan tasan tarkkaan, missä tämä kamera on!

Sen verran olin "miehän oon melkein julkkis" -hurmoksessani, että missasin kokonaan Tuntemattoman sotilaan alun! En nimittäin tullut ajatelleeksi mahdollisuutta, että se saatettaisiin esittää Femin puolella... Tuntemattoman sotilaan aikana uuniin hakeutui Karjalanpaisti, jonka jälkeen minä puolestani suuntasin pienelle itsenäisyyspäiväajelulle. Kas, kun valkosuklaata tarvittiin!

Linnan juhlat olivat jo alkamassa, kun me kokoonnuimme ruokapöydän ympärille. Ainakin minulle itsenäisyyspäivä on aikalailla täydellinen, kun pöydästä löytyy karjalanpaistia - ja tietysti kalaa miehelle. Tänäkin vuonna vedettiin perinteiseen tapaan karjalanpaistiöverit, joten jälkkärit (mustikkakiisseliä valkosuklaakermavaahdolla) päästiin nauttimaan vasta yön hämärryttyä. Ja mitäpä itsenäisyyspäivä olisi ilman Linnan juhlien seuraamista?

Loppuun on pakko todeta vielä sekin, että ulkomaalainen puoliso on opettanut minua arvostamaan Suomea entistäkin enemmän. Hän katselee nykyistä kotimaataan uteliain silmin ja avoimin mielin - ja minäkin näen hänen kauttaan asioita, joita olen monesti pitänyt itsestäänselvinä. 

On vaikea edes kiittää tarpeeksi nöyrästi, arvostaa tarpeeksi syvästi. Meillä voitaisiin puhua näillä leveysasteilla aivan eri kieltä, meidän kulttuurimme voisi olla täysin toisenlainen. Nyt saamme kuitenkin olla suomalaisia - enkä vaihtaisi kansalaisuuttani mihinkään, mistään hinnasta. On lahja olla suomalainen.

Vajaa viikko sitten, joulukuun ensimmäisessä postauksessa kerroin suomalaisesta hetkestäni. Juuri niitä pieniä, suuria asioita suomalaisuus on - makkaraa lumisateessa laavulla, viileään järviveteen pulahtamista kesäiltoina, sateisia, mutta värikkäitä syksyjä ja hiirenkorvat herätteleviä keväitä. Suomi on kaunis, itsenäinen ja erilainen - juuri niin ihmeellinen, ettei sitä voi edes kuvitellakaan. Se täytyy kokea.

Hyvää syntymäpäivää, Suomi!