Voisin aloittaa tämäniltaisen tekstin arvuuttelulla, jos en olisi pilannut yllätystä jo otsikossa.

Jos kuitenkin kuviteltaisiin, että arvuuttaisin teitä, voisin esimerkiksi heitellä seuraavanlaisia vihjeitä. Tämä kunta sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Kuopiosta. Täältä ovat kotoisin paitsi Halosen taiteilijasuku, myös poliitikko Sari Essayah ja kirjailija Juhani Aho. Laulaapa tämän kunnan nimeä kantava, nykyisin jo lopettanut yhtye lipputangon nupistakin. Tässä vaiheessa minä kiitän ja kumarran Wikipediaa tästä tietoiskusta ja totean, että me...

Lähdetään Lapinlahdelle!

Ja mikäli hyppäsit kyytiin vasta nyt, vilkaise ihmeessä myös:

Hyvin nukuttua yötä seurasi paitsi aamupala, myös se pakollinen paha - pakkaaminen. Jälleen kerran ihmettelin ääneen saakka ihmisen kykyä levittäytyä hotellihuoneeseen alle 24 tunnin aikana, käsittämätöntä! Kaikki tavarat saatiin kuitenkin mukaan laukkuihin ja laukut autoon, joten matka saattoi jatkua.

Saamme jälleen kerran lämpimästi kiittää ihania, vieraanvaraisia kuopiolaisia hyvistä vinkeistä itse Kuopioon kuin lähialueillekin - lähdimme sen enempää googlaamatta nimittäin meille täysin vieraalle maaperälle. Tällä kertaa navigaattoriin kirjoitettiin osoitteeksi Väisälänmäen näkötorni Kuopiosta pohjoiseen, Lapinlahdella. Jo moottoritien maisemat Kuopion pohjoispuolella olivat meille etelämmän asukeille mieletöntä katsottavaa, ja luonto tuntui käyvän vain komeammaksi, mitä pidemmälle pohjoiseen ajettiin. Jos aiemmin olinkin ihmetellyt levittäytymisen määrää hotellihuoneeseen, nyt ihmeteltiin kaikki kolme ääneen sitä, kuinka monipuolista luontoa mahtuukaan yhteen maahan!

Meillä ei ollut oikeastaan minkäänlaisia luuloja tai oletuksia Lapinlahteen liittyen - paikka valikoitui vierailulistallemme nimittäin puhtaasti sen perusteella, että halusimme käydä katsomassa ympäristöä myös Kuopion ulkopuolella. Ja koska eteläpuolelta olimme Kuopioon tulleet, jäivät jäljelle kolme muuta ilmansuuntaa. Väisälänmäen kansallismaisemaa suositeltiin meille useammankin ihmisen taholta, joten syteen tai saveen, sinne mentäisiin.

Väisälänmäki näkötorneineen löytyi yllättävän helposti. Usko meinasi lähinnä loppua kesken sen suhteen, kuinka pitkälle kannattaisi ajaa - lopulta ajoimme auton parkkiin Karjamaja-kahvilan viereen, josta matkaa näkötornille oli vain 300 metriä.

Se, minkä kuitenkin jätin kertomatta oli se, että emmehän me aivan niin jouhevasti perille päässeet. Tämä kuitenkin siis kaikella hyvällä! Jo yksin Karjamajalle ajaessa näkymät olivat niin ihastuttavat, että niitä piti pysähtyä kuvaamaan - keskimäärin noin kymmenen metrin välein. Kauniit syksyyn taittavat värit, laiduntava karja ja kauas, kauas ulottuvat maisemat... Olisiko sitä enää parempaa osannut tai voinut toivoakaan?

VÄLIKOMMENTTI: Onko kuvassa mitään edes kaukaisesti tuttua - tai kenties aiemmissa kuvissa, joissa lehmät laiduntavat? Minulla oli jonkinlainen etiäinen näitä katsellessani - nimenomaan kuvina, ei niinkään paikan päällä. Että olen nähnyt tämän maiseman jossain ennenkin. Ja olinhan minä - ja olet varmasti muuten sinäkin! Googlaus nimittäin paljasti, että Eero Järnefeltin vuonna 1893 maalaama Raatajat rahanalaiset on saanut inspiraationsa näistä maisemista!

Myös lyhyt kävelymatka itse näkötornille oli varsin kaunis. Kuvattavaa tuntui olevan aivan joka puolella, minne silmänsä vain sattuikin iskemään! Luonto todella tarjosi parastaan jo sen pienen, alle puolen kilometrin matkan varrella - se toisaalta latasi melko paljon odotuksia myös näkymille itse näkötornilta.

Vaan minun korkeanpaikankammoni meinasi väkisinkin laittaa kapuloita rattaisiin! Mies ja lapsi olivat jo hyvän matkaa tornissa, kun minä vasta asettelin jalkaani ensimmäiselle askelmalle. Tiesin, että kyllä minä tahdonvoimalla ylös pääsisin - mutta että sieltä pitäisi vielä tulla alaskin... Torni alkoi myös huojua vähintäänkin epäilyttävästi, mitä korkeammalle kiipesin, mutta eihän siinä vaiheessa enää sopinut luovuttaa. Eihän?!

Mutta olivat ne näköalat kyllä kiipeämisen arvoisetkin! Harmi vain, että puut peittivät muutamilta kohdin näkyvyyttä, mutta kyllä näkymistä silti pääsi nauttimaan. Minä ehkä vähemmän, kuin muut seuralaiseni, sillä keskityin lähinnä puristamaan kaidetta rystyset valkoisina.

Alaspäin oli todella hankalampaa tulla, kuin kiivetä ylöspäin. Mutta hitaasti ja varmasti minäkin olin lopulta taas maan kamaralla. Fiilikset alkoivat hiljalleen kääntyä kotimatkan suuntaan, vaikka reissussa mukava olikin ollut olla - autossa kuitenkin jouduttiin jo tekemään toimintasuunnitelmaa kotimatkalle.

Käväisimme lopulta Lapinlahden keskustassa S-Marketissa hakemassa matkaevästä, ja piti meidän tietysti vielä Matin ja Liisan asemallakin pysähtyä kuvaamassa höyryveturia. Jouduttiin myös kääntämään auton keula takaisinpäin, kun mies ilmoitti haluavansa kuvata myös aseman seutua... Mutta onneksi kuvasikin!

Oli oikeastaan jopa aika käsittämätöntäkin ajatella, kuinka paljon ehdimme nähdä pienessä ajassa. Ja vaikka me kovasti Kuopiosta pidettiinkin (ja yhä pidetään!), pakko todeta - Siilinjärvi ja Lapinlahti olivat molemmat äärimmäisen ihastuttavia! Täytyykin seuraavaksi alkaa tutkailla, josko Siilinjärveltä löytyisi enemmänkin katseltavaa - josko tekisimme seuraavalla kerralla täsmäiskun sinne...

Neljän ja puolen tunnin kotimatka saattoi alkaa, mutta kaiken totuuden nimissä - ei meidän onneksi aivan koko matkaa tarvinnut istua autossa suoriltaan. Teimme nimittäin parin tunnin ajamisen kohdalla pienen stopin - Savossa senkin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä päättää varsinaisen road tripin toiseksi viimeinen postaus - jatketaan siis varsinaisen reissun merkeissä vielä huomenna, sen jälkeen muutama seuraava päivä onkin vähän erilaista juttua Kuopiosta!