Oli eräs kaunis syyskuinen päivä pienessä kodissa keskellä maaseudun rauhaa. Aivan erityisen päivästä teki kuitenkin se, ettei herätyskelloon tarvinnut kajota - sattui nimittäin olemaan vapaapäivä töistä. Niinpä vapaapäivän kunniaksi minä rupesin pesemään pyykkiä ja mies ilmoitti imuroivansa lattiat. Tyytyväisenä itsekseni hymistellen mittailin pesuainetta koneeseen, kun olohuoneesta korviini kantautui jotakin omituista mylvintää.

"THIS GOSH DARN MACHINE !!!!%38&!!#6?!?"

"........... ??"

Tilanne ei vaikuttanut täysin räjähdysherkältä, joten uskalsin antaa uteliaan nenänpääni pilkottaa ovenraosta olohuoneeseen. Siinä ne olivat, vieretysten lattialla - mies ja imuri. Imuri vaan ei sanonut sanaakaan, ei vaikka mitä tehtiin.

Elvytysyrityksiä oli useita. Vaihdeltiin pölypussia, kokeiltiin toista pistoketta sähköjohdolle, yritettiin tutkailla filttereitä, parannella johdon asentoa. Lopulta ei auttanut kuin ottaa yhteyttä tien toisella puolen majailevaan asiantuntijatiimiin (= äitiin ja isään), jotka hekään eivät osanneet tarjota imurillemme sen enempää ensiapua.

Se oli kuollut.

Olihan se näyttänyt merkkejä vanhuudestaan jo aiemminkin, mutta ei me uskottu lähdön olevan ihan näin lähellä. Haikein mielin (minä - miestä lähinnä harmitti, kun ei päässyt imuroimaan) saattelimme imurivanhuksen viimeiselle matkalleen varaston loputtomaan viidakkoon, uinumaan rauhassa viimeiseen leposijaansa. Mutta mitäs nyt?

Vähän niinkuin meillä yleensäkin, mietittiin vaihtoehtojamme ehkä... Tunti? Ei välttämättä ihan sitäkään. Uusi imuri oli saatava vanhan tilalle, joten ei auttanut kuin lähteä imurikaupoille.

Mutta ongelmiahan siitä tuli. Muistatteko, kun kerroin näkemyseroistamme?

No - nyt niitä sitten vasta olikin, ja roppakaupalla. Yritin katsella haikeana normaalien, perästä vedettävien imureiden suuntaan, mutta kuuroille korville ja sokeille silmille kaikuivat minun hiljaiset viestini. Miehen kuolatessa varsi-imureiden suuntaan minun viestini tosin voimistuivat entisestään, mutta aika laihalla tuloksella. Ja pakkohan minunkin sentään oli se myöntää, että imurin pitäisi joka tapauksessa olla miehelle mieleinen - hän meillä sitä kapinetta kuitenkin suurimmaksi osaksi ulkoiluttaa.

Ja niin Irma muutti meille.

Irma on Electroluxin johdoton varsi-imuri, joka muuntuu myös rikkaimuriksi. Minun siunaukseni varsi-imuri sai siksi, että siinä ei (luojalle kiitos!) ole kammottavaa johtoviidakkoa seuranaan, ja kokonsakin puolesta se on mukavan litteä. Mahtuu siis sohvankin alle vaivattomasti! Ja onhan se myönnettävä, että kyllä se liikkuukin aika sukkelaan. Niin! Ja on Irmassa kuulkaas oikein etuvalotkin! Irma tosin alkaa muistuttaa erehdyttävästi hämähäkkiä hämärässä, valojen ollessa päällä.

Parhaat molemmista maailmoista, eh?

Niin - ja se nimi. Irma ostettiin meille sinä päivänä, kun hurrikaani Irma iski Floridaan. Oli vain ja ainoastaan luontevaa nimetä meidän imurimme Irmaksi - taipuuhan se kivasti suomalaiseenkin suuhun (ja vieläpä aivan erityisesti juuri suomalaiseen!) ja eipähän tarvi miettiä, milloin ostopäätös Irmasta tehtiin. Nimittäin jos joskus joutuu takuuasioiden kanssa hippasille...