Meinasin jo sanoa, että tehtiin pieni viikonloppureissu lähimaisemissa, mutta hah. Eilenhän oli keskiviikko, eikä suinkaan lauantai! Hienosti tämä vuorotyöskentely sekoittaa pään ja mielen.

Joka tapauksessa, tällä kertaa jätimme keppihevosen kotiin parkkiin ja otimme suunnaksi lapsen kanssa Salpalinjamuseon Miehikkälässä. Vaikka Salpalinjamuseo sijaitseekin käytännössä "omilla kylillä", olen viimeksi käynyt siellä kunnolla kiertelemässä joskus lapsena. Äiti varmaankin muistaisi paremmin ajankohdan...

Nyt oli siis jo korkea aikakin viedä oma jälkikasvu ihmettelemään Miehikkälän kiistatta kuuluisinta nähtävyyttä (kyllä, on Miehikkälässä enemmänkin, kuin vain Salpalinjamuseo). Kovinkaan paljoa en osaa kaikesta kertoa, sillä liikuimme opastetaulujen varassa ominemme. Palaan muuten Salpalinjamuseolle vielä toistamiseenkin, sillä kertaa kuitenkin heinäkuun alusta - mutta jätän ne tarinat ihan omaan postaukseensa.

Niin - jos haluat lukea enemmänkin meidän lähimatkailuseikkailuistamme, vilkaise tänne! Kaikki lähimatkailuaiheiset postaukset löytyvät tagin "lähimatkailu" alta.

Säästöpirtintie 70, Miehikkälä

Tarkemmat koordinaatit saat Salpalinjamuseon sivuilta.

Selkeästi merkityistä reiteistä löytyy jokaiselle jotakin, niin oman fyysisen kunnon kuin käytettävissä olevan ajankin mukaan. Ötököistä ei ollut riesaa oikeastaan ollenkaan (ihan hyvä niin, koska unohdin myrkyt kotiin) - ainoastaan kahvilaan tauolle istahtaessa hyttysiä löytyi parviksi saakka.

Hyvillä, tukevilla jalkineilla pärjää - juotavaa kannattaa varata mukaan. Päivän aikana tulee monia nousuja ja laskuja, ja ainakin minulta ne veivät mehut aikalailla!

Museoalueelle voivat hyvillä mielin tulla niin lapset kuin nelijalkaisetkin perheenjäsenet. Useammassakin kohtaa museoaluetta muistutetaan, ettei karvakaveria tarvitse jättää autoon - sen sijaan koirat ovat tervetulleita ulkomuseoalueelle ja henkilökunta puolestaan opastaa lemmikeille sopivan paikan sille aikaa, kun perheen ihmisjäsenet haluavat nautiskella kahvilan antimista. Toki esimerkiksi korsuihin ei koiraa pysty (eikä varmaan ole järin hyväkään) ottaa mukaan, mutta muuten karvaiset kamut pääsevät nauttimaan museosta yhtälailla. Taitaakin olla, että seuraavalla kerralla meidän Helmi lähtee mukaan...

Runsaasti lisätietoa löytyy Miehikkälän Salpalinjamuseon omilta kotisivuilta - myös venäjäksi ja englanniksi.

Mutta nyt - tutuksi tulleeseen tapaan - kuvien pariin. Enjoy!

Tästä lähdettiin liikkeelle. Meille valikoitui vähän sateinen päivä, joten kuvatkin ovat sen mukaisia - onneksi suurimmilta osin vain tihkutti, joten aivan läpimärkiä ei sentään oltu.

Aivan päärakennuksen vierestä, punaisen reitin varrelta löytyy muunmuassa tällainen. Mutta kuten museoalueella ilmoitettiin - opastekylttejä ei saa kuvata - en kuvannut niitä edes tähän myöhempään (omaan) käyttööni, joten en valitettavasti osaa tästä sen tarkemmin kertoa. Jonkinlaisesta kanuunasta kuitenkin oli kyse.

Niin no juu - näkyyhän tuossa jollakin tapaa tuota opastekylttiä, muttei nyt luettavaksi asti kuitenkaan. Kuvan idea kuitenkin on siinä, mihin lapsi keskittyi heti kanuunaan tutustumisen jälkeen - museoalue tarjoili nimittäin niin isommille kuin pienemmillekin metsän antimia, mustikoita ja metsämansikoita.

Vaikka tässä ei sisiliskoa olla kuvattukaan, niin - näettekö tuolla oikeanpuoleisen opastekyltin vasemmalla puolella tuon pienen, laminoidun kuvan sisiliskosta? Näiden ideana oli tarjoilla tekemistä lapsille. Myös oma jälkikasvuni metsästi punaisen reitin varrelle piilotettuja sisiliskoja, joita oli kaikkiaan kuusi kappaletta. Mikäli jokaisen kuuden nimet sai taltioitua keräilylapulle oikein, myönnettiin kahvilassa kunniakirja lapselle ansiokkaasta liskojahdista. Viimeistä liskoa metsästettiin melko huolella, mutta juonipaljastuksena - löytyi se.

Tässäkin pätkä punaista reittiä - korkealla siintää näköalatorni.

Juoksuhaudoissa.

Korsuun tiemme käy!

Rappujen kanssa sai olla tarkkana, mutta onneksi molemmin puolin löytyi kaiteita kiinni pidettäviksil

Tässä korsussa oli paitsi tähystysaukko, myös aseistus - pääsette myöhemmin näkemään, miltä tämä korsu näytti ulkoapäin katsoen. Valitettavasti kaikki sisäkuvat olivat melkoisen tärähtäneitä, enkä jaksanut viedä kameralle jalkaa mukanani, joten sisäkuvat jäävät esiteltäväksi toiseen kertaan.

Minnes sit?

Meidän perheen perinteeksi muodostunut kenkäkuva - tällä kertaa se otettiin jonkunlaisen peitetyn juoksuhaudan päällä. Joo - saatte ihan vapaasti nauraa tälle miun terminologialleni. Tiedän, että se on pahasti pielessä! :---D

Seuraavana vuorossa korsu, jossa majoituttiin, laitettiin ruokaa ja sanalla sanoen elettiin. Tai lähinnä - oltaisiin voitu elää, jos tilanne sitä olisi vaatinut.

Tältä näytti korsun käymälä.

Myös tästä korsusta löytyi puolustautumiskeinonsa. Tällä kertaa maailman mahtavin muksu ohjaksissa.

Myönnän, etten vielä tästä kuvaa ottaessani tiennyt, mitä varten nämä aukot olivat. Kotona mies katsoi kuvaa ja tuumasi, että näistä on pudotettu kranaatteja (?) tai jotakin vastaavaa.

Vasemmalta oikealle - ilmastointilaite, lavuaari, äsken nähdyt kranaatinheittoaukot (kai...) ja hella. Kuva itsessään otettu punkan ääreltä.

Punkan päältä. Kaikki korsussa oli jaettu omiin huoneisiinsa: käymälä omana huoneenaan, aseistus puolestaan löytyi omasta huoneestaan ja makuutilat ruoanlaittomahdollisuuksineen taas omasta huoneestaan.

Näitä punkkia oli korsussa yhteensä neljä - nämä kaksi yhdessä huoneessa hellan ja ilmastointilaitteen kanssa, toiset kaksi puolestaan tähän huoneeseen johtavalla "käytävällä". Korsun piti opasteiden mukaan tarjota paikka 20:lle miehelle, joten pikaisella laskutoimituksella yhdelle laverille pitäisi mahtua viisi miestä. Melkoista...

No mikäs se sieltä pilkottaa? Salpalinjan yksi näkyvimmistä nähtävyyksistä on juuri tämä kuvassa näkyvä panssarivaunu - olenkohan ihan väärässä jos väitän, että Sotkaksi sitä kutsutaan. Tämä panssarivanhus nimittäin näkyy Miehikkälä-Taavetti -väliselle tielle, onhan se aivan tien vieressä.

En tiedä, mikä tämä on, mutta melkoisen mielenkiintoiselta (ja kuvattavalta!) se näytti. Tämä löytyi panssarivaunun vierestä.

Muistatteko, kun joitakin kuvia takaperin kerroin, että pääsette vilkaisemaan erästä korsua ulkoapäin? No, tässä se olisi! Isomman aukon (vasemmanpuoleisen) takaa löytyi ihan asekin, pitkulaisemmasta ilmeisesti ammuttiin ihan omin asein ja kätösin. Ja lapsi tietenkin kurkkii sisälle, kun ei sisältä riittänyt pituutta katsella ulos.

Väliaika - kahvia (vettä) ja pullaa (feta-kanapiirakkaa). Vesi tuli enemmän kuin tarpeeseen, sillä päivän aikana kierrettyjä kilometrejä kertyi melkolailla!

Pienen tauon jälkeen lähdettiin vielä etsimään yhtä puuttuvaa sisiliskoa, joka oli lapsen ja diplomin välissä. Vinkkinä niille, jotka tämän postauksen innoittamana (tai muuten vain) haluavat lapsivahvistuksin lähteä Salpalinjalle - se meille viimeinen sisilisko löytyi tästä kuvasta. No... Eihän se tietysti tässä kuvassa näy, mutta idean ymmärtänette.

Agendaan kuului myös näköalatorniin kiipeäminen. Lapselle pitää antaa aivan erityiset pointsit siitä, että kiipesi myös - portaissa oli aivan j-ä-r-j-e-t-t-ö-m-ä-t väliköt, ja jopa tällaiselle (lyhytjalkaiselle) aikuiselle oli melko epämukavaa kiivetä ylös niin laajalti asetelluin askelmin. Ehjinä, joskin hitaasti, kuitenkin päästiin ylös sekä vielä alaskin. Ja no... Kyllähän tällainen näkymä on vähän isommankin vaivan arvoinen!

Etsi kuvasta panssarivaunu.

Ja vaikka itse museokin on äärimmäisen kiinnostava, myös luonto on varsin upea Salpalinjan alueella. Kyllä tätä näkymää olisi katsellut vaikka pidempäänkin!

Tältä näyttävät kahvio ja museon sisätilat - ulkopuolelta käsin.

Myös parkkipaikalta löytyy suuret opastetaulut, joiden avulla pääsee alkuun. Minä tosin järjestyksen ja järjestelmällisyyden lahjakkuutena kuvasin nämä viimeiseksi. ;)

Mitäpä tästä muuta voi sanoa kuin sen, että menkää ja käykää! Vaikka sotahistoria ei niin kovin lähellä sydäntä olisikaan, Salpalinja on äärettömän mielenkiintoinen ja koko perheelle soveltuva matkakohde läheltä - eteläisestä Kymenlaaksosta.